|
|
Post by Taru on Jul 3, 2017 14:09:33 GMT -5
Yöttömän Yön vaellus 22.-23.7.2017
Tervetuloa yöttömän yön vaellukselle Piilovuoreen!
Vaelluksesta löydät lisää tietoa täältä ja ilmoittautuminen ohjeiden mukaan joko alle tai sähköpostiin.
Mukaan on suositeltavaa varata paljon iloista retkimieltä sekä erähenkeä hyttysmyrkkyjä unohtamatta.
Osallistujat:
Perää pitämässä Ulle - ratsun nimi |
|
|
|
Post by Cherry on Jul 7, 2017 16:46:16 GMT -5
Kyllähän me yritetään vielä tähänkin osallistua!
Cherry - Rufus
|
|
|
|
Post by Taru on Jul 8, 2017 14:06:25 GMT -5
Mukana ootte  |
|
|
|
Post by Dewn on Jul 28, 2017 9:38:59 GMT -5
|
|
|
|
Post by Taru on Aug 7, 2017 9:36:20 GMT -5
Hei Dewn! Kiitos osallistumisesta ja kivasta tuotoksesta, tervetuloa myös uudelleen  Erämökki, © public domain
 Maisemia matkan varrelta, © Susan Drury
 Muutama porokin tuli toisena päivänä vastaan, © Tuomo Lindfors
 Tunturin huipulta toisena päivänä, © Aarne Hagman
Tarun mietteitä lähtöhetkestä
Piilovuoren tallipihalla oli riittänyt vilskettä koko päivän ajan. Kauempaa yöttömän yön vaellukselle lähtevät olivat tulleet aamupäivästä alkaen joustavalla tahdilla ja trailereita oli parkkeerattu kaikkialle missä tilaa vain oli. Yöttömän yön vaellus oli ensimmäinen isompi vaellus nykyisen Piilovuoren aikana ja osallistujia riitti, yksi oli tullut Kanadasta asti suloisen curlyn kanssa. ”Auto on pakattu ja mönkijätkin on kyydissä, ilmoita radiopuhelimella välillä missä ootte”, Taru katsahti aviomieheensä vienosti hymyillen ja puristi tämän kättä. ”Kyllä me sieltä ihan ehjinä selvitään erämökille”, nainen hymähti ja nousi Pyryn pitelemän suomenhevosen satulaan. Vaikka Altsu ei normaalisti ollutkaan se viilipyttymäisin hevonen, osasi se nyt viisaampana jo käyttäytyäkin. Nuorena hevosena sen kanssa oli miltei mahdotonta lähteä epätasaiseen maastoon kun ainoa vaihde oli täysillä. ”Okei! Tulkaahan sieltä kauempaakin vähän lähemmäs kuuntelemaan niin järjestäydytään ennen lähtöä!” Taru ohjasi Altsun laiskassa ravissa keskemmäs tallipihaa ja katseli pariakymmentä sille hajaantunutta ratsukkoa. ”Matkassa leiriin menee muutama tunti, ja välillä pysähdytään tunturipuron varteen juottamaan hevoset sekä syömään leivät. Nyt alkuun mennään leveämpää metsätietä parijonossa ja metsään mennessä siirrytään taas tavalliseen jonoon. Tundralla voidaan mennä vähän enemmän hajaantuneinakin.” ”Ja jos joku tippuu tai sattuu jotain muuta niin huutaa kuuluvasti seis, edellä menevät kuuluttaa sen etunenään asti. Varmuudenvuoksi Tanttu tai Ulle on aina porukan keskivaiheilla.” Kaiken tultua selväksi ja tarvittavien kysymysten vastaamisen jälkeen päästiin lopulta liikekannalle viimeistenkin kavuttua hevostensa selkään. Altsu pärskähti tyytyväisenä sen lähtiessä kävelemään pitkin metsätietä. Alkumatkan vaeltajat olivat melko hiljaisia, mutta metsätien vaihduttua polkuun alkoi sieltä täältä kuulua juttelua kaikesta mahdollisesta. |
|
Ulle
Tulokas
Tallimestari
Posts: 5
|
Post by Ulle on Aug 7, 2017 12:21:11 GMT -5
Matka erämökille oli sujunut hyvin, varsinkin jos ottaa huomioon sen että Piilovuoressa harvoin meni mikään suunnitelmien mukaan ja ilman ylimääräistä sähläystä. Uusi poni Killekin oli jo saanut vakuutettua minulle että se osasi varsin hyvin pitää porukan koossa. Pulleasta ja laiskasta ulkomuodosta huolimatta sekin oli tundralla laukatessa pysynyt ilman ongelmia isompien hevosten perässä, olipa se myös pari kertaa pukittanut silkasta ilosta.
Taru huudahti jonon etupäästä jyrkästä alamäestä, joka tiesi myös erämökin lähestymistä maan viistäessä jyrkästi alaspäin kohti jokea. Porukka huokaili hevostensa selästä kun huomasivat nuotiosta nousevan savun ja haistoivat kahvin sekä ruoan mitä Pyry ja Tomi olivat tulleet aiemmin tekemään.
Pettymys oli kuitenkin karvas kun kuultiin, ettei ruoka olekaan vielä valmis koska pojilla oli ollut teknisiä ongelmia puiden syttymisen kanssa. Jokaisen piti myös ensin hoitaa oma ratsunsa laidunkuntoon ja antaa sille ruoat, jonka jälkeen oli vielä ennen ruokailua luvassa telttojen pystytys. Muutama vikkelä ehtikin Tarun ja Pyryn lisäksi valtaamaan tilaa erämökin lattialta, mutta muiden oli tyydyttävä etsimään sopivan pehmeä majapaikka vielä kaikenlisäksi mäkisestä joenrinteestä. Hevoset olivat onnekkaita niiden päästessä tasaisemmalle maalle suoraan joen rantaan, osittain puiden varjoon.
Ruokailun jälkeen
Vaikka kello alkoikin näyttää jo reilusti yli keskiyön kun kaikki saivat viimein syötyä ja istuivat juttelemassa nuotion ympärillä. Pari oli kaivanut kitaratkin koteloista ja soittivat camp fire –lauluja. Vaan eivätpä arvanneet mihin vielä joutuisivat.
”Nyt ois vielä kaikkien aika siirtyä tuonne ylemmäs rinteeseen, missä on vähän enemmän puustoa!” Ilmoitin railakkaaseen tapaani nuotiolla istujille, Tarua ja Pyryä unohtamatta. Lähdin edeltä kiipeämään rinnettä ylös ja jäin virnuilemaan aikaansaannokseni vierelle.
”Nyt kaikki saa sitten ottaa itselleen parin ja lähteä suorittamaan tätä mun ja Tomin kyhäämään tehtävärataa, Tomi on viimeisellä tehtävällä odottamassa.”
Osa porukasta katsoi mua kuin kajahtanutta, mikä mä kyllä varmaan Lapin kasvattina olinkin. Tehtävärata ei kuitenkaan ollut mikään kidutustehtävä, vaan se oli enemmänkin leirikasteen tyyppinen. Eihän yöttömän yön vaellusta voinut olla ilman leirikastetta! Siihen sisältyi vähän kaikenlaista mitä leirikasteessakin, mutta viimeinen tehtävä ei varsinaisesti ollut tehtäväkään. Siinä oli vain liitorata rinteestä alas takaisin leiriin, joka kiljahduksista päätellen taisi olla hauskakin. Joku tosin taisi myös jatkaa matkaa jokeen asti..
|
|
|
|
Post by Crimis on Feb 12, 2018 6:00:40 GMT -5
En ollut eläessäni käynyt Lapissa, mutta nyt tuli sekin vääryys korjattua. Tietysti hevosen selästä käsin. Ratsukseni valikoitui vuorenvarma Juska, kun kyseessä oli vaellus vieraissa maisemissa. Pientalli Piilovuori järjesti heinäkuun lopulla yöttömän yön vaelluksen, joka oli juuri niin ihana kuin miltä se kuulostaakin. Lähtö Lapin upeisiin maisemiin koitti lauantai-iltana ja ratsastus jatkui melkein puoleen yöhön asti. Aurinko ei laskenut horisontin taakse ollenkaan. Hiljaisuutta säesti vain hevosten kavioiden töminä ja satuloiden narina. Alkukankeuden jälkeen toisilleen vieraat ratsastajat innostuivat juttelemaan, ja tasainen puheensorina täytti loputkin hiljaisuudesta.
Itsekin heitin jotain kommentteja keskustelun väliin, mutta lähinnä keskityin ihailemaan upeaa tundramaisemaa. Jollain tapaa karu mutta silti mielettömän kaunis Lapin luonto oli jotain aivan omanlaistaan - ainakin näin ikänsä Keski-Suomessa asuneen silmään. Kuin kruunatakseen täydellisen vaelluksen hevonen allani oli rento ja hyvin utelias vastaamme tulevista poroista.
Erämökille saapuessamme hevoset valmisteltiin yöpuulle, pystytettiin teltat ikävän epätasaiseen rinteeseen ja sitten päästiin me kaksijalkaisetkin vihdoin syömään. Camp fire-laulut akustisen kitaran säestyksellä ja ateriointi nuotion äärellä toivat kotoisan tunnelman, vanhanaikaisen leirin tyyliin. Ja kuinkas ollakaan, ruuan jälkeen oli kunnon leirikasteen aika. Aikuiset ihmiset suorittamassa tehtävärataa keskellä yötä oli huvittavaa mutta silti ihanan nostalgista. Ja uni maistoi, vaikka nukkumapaikka oli kaukana mukavasta.
Aamulla noustiin taas takaisin hevosen selkään, ja lähdettiin toista reittiä takaisin Piilovuoren tallille. Tunturipurojen solina ja kauniit pienet vesiputoukset saivat meikäläisen vain huokailemaan ihastuksesta. Useamman tunnin ratsastuksen jälkeen olimme takaisin lähtöpisteessä ja aivan poikki. Jopa tällaiselle joka päivä useampaa hevosta ratsastavalle vuorokauden kestävä vaellus oli tehnyt tehtävänsä. Myös Juska oli tyytyväinen päästessään traikkuun lepäämään. Edessä olisi pitkä matka takaisin Routaruusuun.
|
|
En varmaan tänään jaksa enää ruveta rekisteröitymään, mutta huomenna varmasti ehdin!
Dec 22, 2016 17:06:56 GMT -5
Dec 23, 2016 13:49:35 GMT -5
Täytyykin heti osallistua Pääsiäisen ohjelmaan ja alkaa suunnitella uutta tarinaa 
Lisäsin muuten sulle kaappiin kirjailijamerkin kun laskeskelin kaikki tarinasi 
