2 – Vääriä jalkoja ja kavioitaCherry naurahti unisesti ja hörppäsi kaakaota mukistaan.
– Nyt on kyllä aivan liian aikasta, mutisin ja kumosin kurkkuuni pari desiä tulikuumaa kahvia.
Ponnahdin ylös tuoliltani ja kiirehdin lavuaarille sylkäisemään kahvit suustani. Korkean lämpötilan lisäksi arvelin seonneeni laskuissa annostellessani purua kahvinkeittimeen. Tökötti oli tummanmustaa, eikä edes valunut kovin reippaasti viemäriin. Huokaisten kumosin koko kahvinkeittimen sisällön lavuaariin.
– Ei vissiin ollut kauhean hyvää? Cherry kysyi ja hihitti hieman.
– Laskitko, paljonko mä laitoin kahvinpuruja? kysyi ja täytin samalla mukini kylmällä vedellä.
Vesi viilensi mukavasti lähes höyryävää kitalakea. No, ainakin uni oli pysyvästi poissa.
– Taisi sinne mennä ainakin kahdeksan mitallista, Cherry totesi ja nappasi pöydällä olevasta pussista pari keksiä.
– Kahdeksan? Ja mä kun keitin vain kolme mukillista…
Cherry haukotteli makeasti ja työnsi sitten ensimmäisen pikkuleivän suuhunsa. Minäkin nappasin pussista keksin, jota rouskuttelin vesilasilliseni kanssa.
Olimme juuri ehtineet lopettaa pienen aamupalahetkemme, kun Taru tupsahti sisälle leirimökin ovesta. Hän hymyili meille reippaasti ja toivotti iloisesti hyvää huomenta. Meidän vastauksemme ei ollut laisinkaan yhtä pirteä ja Taru virnisti ilkikurisesti meidän väsyneille ilmeillemme.
– Ette suinkaan ole heränneet väärällä jalalla? nainen kysyi ja marssi keittiönurkkaukseen napaten kahvimukinsa astiakaapista.
– Hei, etteks te ole keittäneet kahvia? hän älähti seuraavaksi ja minä irvistin happamasti Cherryn luodessa minuun kiusoittelevan katseen.
– Kyllä me keitettiin, mutta ainakaan mun matikkapää ei ole vahvimmillaan tähän aikaan aamusta. Se litku on nyt tuolla viemärissä, totesin.
Taru jäi Cherryn kanssa keittämään uutta pannullista, kun minä vedin päälleni ulkovaatteet päälleni ja pujahdin ulos.
Olimme Cherryn kanssa lupautuneet auttamaan aamutallissa, joskin homma oli mennyt hieman pieleen. Olimme myöhästyneet ruokinnasta, joten annoimme Tarun suorittaa sen yksinään ja tulimme leirimökkiin syömään aamupalaa. Väsymys painoi edelleen silmäluomia, eikä aamun raikas pakkasilma hirveästi piristänyt. Eilinen nuortenilta oli muuttunut nuortenyöksi, enkä ollut saanut kuin muutaman tunnin yöunet.
Odottaessani Tarua ja Cherryä ulos lähdin kävelemään hiljakseen Piilovuoren pihasta lähtevää tietä pitkin. Maisema oli sinertävän valkoinen ja kaamoksen takia taivaskaan ei ollut erityisen piristävä. Nykäisin hieman lumisen kuusen oksaa ja se pudotti päälleen keräämät lumet maahan. Oli mukavaa nähdä talvisessa maisemassa jotain vihreää, vaikkapa vain kuusenneulasia. Myönnetään, talvea inhoavana ihmisenä Lappiin muutto ei ehkä ollut se kaikkein fiksuin ratkaisu.
Leirimökin ovi kuului avautuvan ja sulkeutuvan ja pakkasilma kuljetti Tarun ja Cherryn äänet korviini. Käännyin ympäri ja palasin pihaan, jossa kaksikko jo minua odottelikin.
– Tehdäänpä niin, että mä hoidan yksityistallin hepat pihalle ja siivoilen siellä, niin hoitakaa te päätalli, Taru käskytti ja niin me lähdimme Cherryn kanssa raahustamaan kohti tallia.
Ei meillä Cherryn kanssa kauaa mennyt kuuden hepan ulos viemiseen ja karsinoiden siivoamiseen. Cherry oli juuri saanut viimeisen karsinan kuivitettua ja minä lakaisin käytävää, kun Taru ilmestyi yksityistallista posket punoittaen.
– Hyvältä näyttää, hän kehaisi ja toivotti meidät sitten tervetulleeksi päärakennukseen oikein kunnon aamupalalle.
Tarjolla olisi kuulemma leipää ja ihan kunnolla keitettyä kahvia, joten emmehän me Cherryn kanssa voineet kieltäytyä.
***
Jörri ei noteerannut minua ollenkaan. Ruuna oli vaikuttanut jo aamulla tarhaan viedessä uniselta, mutta nyt se todellakin nukkui. Luulen, että olisin voinut räjäyttää vaikka pommin Jörrin karsinassa, eikä se olisi korvaansa lotkauttanut. Hampaat irvessä jouduin vääntämään sen kaikki neljä kaviota ylös puhdistamista varten. Onneksi ruuna havahtui hieman siinä vaiheessa, kun aloin punnertamaan sen leukoja auki työntääkseni kuolaimet sen suuhun, jolloin se rumasti irvistäen peruutti niin paljon kuin riimunnaru antoi periksi. Jörri oli selvästi noussut ylös aivan väärällä kaviolla.
Pienen taistelun jälkeen ruuna oli kuitenkin varustettu ja minullakin oli kypärä päässä. Olin jo hetken aikaa halunnut ratsastaa Jörrillä itsenäisesti, mutta kiireinen aikataulu ei ollut antanut myöten. Nyt pääsisin kuitenkin toteuttamaan aikeeni.
Jörri pysähtyi nätisti kaartoon keskelle kenttää, eikä vastustellut satulavyön kiristämistä tai minun selkään nousemistani ja pian huomasin miksi: se himputin hevonen oli taas nukahtanut seisaalleen! Olin äärimmäisen tyytyväinen päätökseeni ottaa mukaan oikein kouluraippa, joten nyt saatoin vauhdittaan ruunan menoa pohkeiden lisäksi myös raipan heilautuksella kohti lautasia.
Hyvin matelevien alkukäyntien jälkeen päätin herätellä Jörriä energisellä ravipätkällä. Paukautin pari kertaa pohkeeni napakasti hevosen kylkiin, mutta kun ainoa reaktio oli taaksepäin kääntyvät korvat, otin raipan avuksi. Raippaa Jörri onneksi totteli varsin näpsäkästi, joten pian kiisim… hölkkäsimmekin kentän ympäri kevyessä ravissa.
Alkuravien aikana keskityin ratsastamaan pääty-ympyröitä ja yritin lisätä ravia pitkillä sivuilla. On varmaan turha mainita, että nämä ravin lisäykset jäivät turhankin usein vain yrityksiksi… Kumpaankin suuntaan ravailun jälkeen Jörri oli kuitenkin lämminnyt sen verran, että nostin ympyröillä pari kertaa tahmean laukan. Näin laiskan alkuverryttelyn aikana olin vain kiitollinen siitä, ettei kukaan ollut katsomassa.
Varsinainen työskentelymme ei ollut paljoa alkuverryttelyä kummempi. Ratsastin kolmikaarista kiemurauraa ja tein silloin tällöin kaarien sisälle voltteja tai nostin laukan. Aluksi yritin suorittaa tehtävää harjoitusravissa, mutta Jörrin pompottavissa askeleissa tuskin edes Kyra Kyrklund pystyisi keskittymään yhtään mihinkään. Niinpä tyydyin vain keventämään ja istuin satulassa vain siirtymisten ajan.
Työskentelimme muutaman minuutin kumpaankin kierrokseen, minkä jälkeen päätin lopettaa. Oli turha aloittaa yhteistä taivalta Jörrin kanssa millään hikisellä rääkillä, enkä itsekään nauttinut sellaisesta. Niinpä ravailin hetken aikaa isoilla ympyröillä, ennen kuin siirsin ruunan käyntiin. Hetkeksi hieman reipastuneet askeleet muuttuivat laahaaviksi antaessani pitkät ohjat, mutta tulin siihen tulokseen, että Jörrikin saisi loppukäynneissä levähtää ja nostella jalkojaan kuten parhaaksi näki. Turha sitä oli ruuna-parkaa liiaksi kiusata.
Karsinassa palkitsin ratsuni rapsutuksin ja Jörrikin oli vaihteeksi niin hereillä, että nautiskeli niistä alahuultaan roikottaen. Tynnyrimäisyydestään huolimatta se oli varsin suloinen tapaus.
Kommentoimisessa on kestänytkin hieman kauemmin kuin alunperin ajattelin, ja ehdit jo lopettaakin Jörrin hoitajana mutta kommentoin silti. Tykkäsin kovasti tämän tarinan arkisesta tyylistä - aina ei ole niin helppoa herätä kaamosaikana aamutalliin ja kahvin keittämiseen voin hyvin samaistua, se on monta kertaa mennyt pieleen allekirjoittaneellakin! Teillä meni Cherryn kanssa myös päätallin hoitaminen oikein mallikkaasti, ongelmia ei tainnut olla. Oli mukava lukea myös ensimmäisestä itsenäisestä ratsastuksestasi Jörrillä, vaikka ruuna nyt olikin ihan tavallinen itsensä ja olisi varmaan sekin jatkanut uniaan koko päivän jos siltä kysyttäisiin. Siihen nähden sekin meni oikein hyvin, on ollut niitäkin hetkiä kun Jörri on ollut aloittelevalla ratsastajalla kenttätunnilla eikä ole suostunut liikkumaan koko tunnin aikana senttiäkään alkukaarrosta ilman pitkää suostuttelua.