Anni
Tulokas
Posts: 9
|
Post by Anni on Dec 23, 2016 17:00:27 GMT -5
|
|
Anni
Tulokas
Posts: 9
|
Post by Anni on Dec 23, 2016 18:21:24 GMT -5
23.12.2016
”On tämäkin päivä muuttaa hevosta”, ajattelin kääntäessäni uskollisen Skodani kapealle tielle, jota reunustivat metrin korkuiset lumikinokset. Oli aatonaatto, ja takanani oli kahden päivän ajorupeama Helsingin liepeiltä Lapin perukoille. Useiden tuntien ajorupeama traileri perässä ei suoraan sanottuna ollut unelmatapani valmistautua jouluun. Toisaalta, kunhan Ripa olisi saatu perille, olisi muuttoni Lappiin kokonaan valmis. Talo oli hankittu jo muutama kuukausi sitten, ja piakkoin sen jälkeen muuttofirma oli roudannut tavarani. Itsekin olin asunut Kömmerinkylällä jo parisen kuukautta, mutta pienessä kyläpahasessa tallipaikat eivät kasvaneet puissa.
Hassua, miten väsymys, vessahätä ja nälkä saivat ajan kulumaan ainakin kolme kertaa hitaammin. Pieni tie, jonka tiesin vain parin kilometrin mittaiseksi, tuntui olevan loputtoman pitkä. Vielä pidemmäksi se muuttui kun radiosta pärähti soimaan hermojani raastava hittibiisi: ”Älä tuu droppaa mun tunnelmaa…”. Joo’o, älä sinäkään. Sammutin radion ja nappasin viimeisen toffeen pelkääjänpaikalla lojuvasta rasiasta. Tien päässä alkoi näkyä valoa. Viimeinkin.
Kurvasin auton valaistulle tallipihalle ja kiskaisin käsijarrun päälle. Noustessani autosta näin päärakennuksen oven avautuvan ja paksuun toppatakkiin verhoutuneen naishenkilön kävelevän minua kohti. ”Moi! Sujuiko matka hyvin?” huikkasi nainen, jonka tunnistin äänen perusteella Taruksi. Juuri hän oli esitellyt minulle tallin tiluksia aiemmin viikolla, kun olin piipahtanut varmistumassa siitä, että Piilovuori olisi meille sopiva paikka. ”Tosi hyvin itseasiassa, Ripakaan ei ollut moksiskaan pitkästä matkasta. Vaikka me kyllä tultiinkin kahdessa pätkässä, yövyttiin tuttujen tilalla Keski-Suomessa”, kerroin. ”Aa, no se on hyvä! Helsingistä tänne on tosiaan aika pitkä matka. Ripan karsina on jo valmiina, haluatko laittaa sen nyt jo sisälle vai ulos? Tarhausaikaa on tässä vielä pari tuntia jäljellä”, Taru totesi. ”Se vois mennä vaikka tarhaan purkamaan vähän energiaa, ettei se hajota tallia heti ensimmäisenä päivänä”, naureskelin avatessani trailerin takaovea.
Taru nyökkäsi ja tuli auttamaan oven kanssa. Sen sisäpuolella Ripa pärskähteli ja polki jalkaa kärsimättömänä. Orin tavat tietäen vaihdoin sen päässä keikkuvan riimun suitsiin ja liinaan, ennen kuin annoin Tarulle luvan avata hevosen takana olevan portin. Heti, kun reitti oli selvä, lähti Ripa lähes hypähtäen peruuttamaan sillä seurauksella, että sen takajalka lipsahti hieman sivuun. Siitäkös ori sitten hermostui ja rymisteli menemään loputkin rampista. Otin tiukan otteen liinasta, jottei touhottaja pääsisi pyörähtämään päin vieressä seisovaa Tarua. ”Kuten sanoin, meillä on pieni koulutusrupeama edessä”, hymähdin saadessani hevosen takaisin hallintaani. ”No, tämä on onneksi hyvä paikka siihen, kun on niin vähän häiriötekijöitä”, Taru hymyili. ”Tarhat ovat täälläpäin!”
Seurasin naista tyhjälle tarhalle, jonka selvästi vastikään kuumalla vedellä täytetty vesikaukalo höyrysi kevyesti pakkasessa. Viereisessä tarhassa käyskentelevä nuoren oloinen suomenhevonen nosti päänsä heinäkasasta ja ravasi aidan viereen ihmettelemään uutta tuttavuutta. ”Tässä on Kosti”, Taru sanoi nyökäten kohti tummanrautiasta. ”Ajattelin siitä Ripalle mahdollista tarhakaveria, mikäli sen omistaja vaan suostuu”. Nyökkäsin ja hymyilin uteliaalle nuorikolle. Suomenhevoset olivat aina olleet lähellä sydäntäni, ja haaveilin joskus hankkivani sellaisen itsellenikin.
Heräsin haaveistani Ripan korskahdellessa ja pyöriessä villisti. Se yritti päättäväisesti päästä tutustumaan uuteen hevostoveriin. ”Valitan, Ripa, mutta ilman lupaa en voi päästä sua toisen hevosen kanssa samaan tarhaan”, totesin ja käänsin orin kohti tyhjillään olevaa tarhaa. Hetken kuluttua Ripa tajusi yrityksensä turhaksi ja lähti seuraamaan. Talutettuani orin kerran tarhan ympäri päästin sen vapaaksi. Koska Ripa vaikutti kotiutuvan hyvin (toisin sanoen veteli pukkiloikkaa ympäri tarhaa kuten aina vapaaksi päästessään) päätin tarttua Tarun hieman aikaisemmin esittämään ehdotukseen ja lähteä hänen luokseen iltakahveille.
Hienoa että pääsitte pitkästä matkasta ja sitäkin pidemmältä tuntuneen ajomatkan päätteeksi turvallisesti perille! Ripa onkin varsin komea ilmestys, vaikka trailerissa seisominen olikin saanut oriin kyllästymään. Ja hyvinhän se näytti kotiutuvankin, iltatallin tekoon mennessä kimo oli rauhoittunut jo syömään heiniä tarhassa. Mukava saada teidät osaksi Piilovuoren poppoota!
|
|
Anni
Tulokas
Posts: 9
|
Post by Anni on Jan 20, 2017 16:16:33 GMT -5
20.1.2016Kaviot jyskyttivät lumista kentän pintaa Ripan edetessä vauhdilla esteeltä toiselle. Hieman liian pitkäksi venähtänyt harja kutitteli sormiani puristaessani mustia nahkaohjia. Siirsin painoa aavistuksen verran oikealle ja Ripa reagoi salamannopeasti muuttamalla kurssiaan. Nähdessään edessä kohoavan okserin se käänsi korvansa tötterölle, otti pari vauhdikkaampaa askelta ja ponkaisi sitten valtavalla ilmavaralla esteen yli. Minua nauratti hidastaessani innoissaan pärskivän hevosen raviin. Se vastusteli hieman, mutta tyytyi sitten kohtaloonsa ja hölkkäili reippaaseen tahtiin uraa pitkin. Annoin orille pidempää ohjaa, jotta se pääsisi venyttämään kaulaansa. Olin hyvällä tuulella. Treeni oli mennyt erittäin hyvin, vaikka Ripalla olikin ollut tapansa mukaan virtaa vaikka kolmen hevosen tarpeisiin. Tästä olisi hyvä jatkaa kohti ensi perjantain kilpailuita. Olin ilmoittanut meidät 80 ja 90 cm:n luokkiin, jotta saisimme pehmeän startin koko syksyn kestäneen kisatauon jälkeen. Tavoitteenani oli kuitenkin startata 110 cm vuoden loppuun mennessä, joten rutiinin hankkiminen piti aloittaa ajoissa. Mutta mikäli tämä meno jatkuisi, saattaisi tavoitteen toteutuminen olla lähempänä kuin uskoinkaan!
Nyt tuli vähän tämmöinen pikamerkintä, kun teki vain mieli kirjoittaa tällainen lyhyt fiilistely Myös Ripan sivut on viimein päivitetty ja herra sai luonteenkin, tosin varmaankin parantelen sitä vielä.
Vaikka pikamerkintä olikin, niin silti kyllä ihan yhtä laadukas kuin edellinenkin! Tätä oli mukava lukea, kuvasit tarkasti ja sujuvasti radan hyppäämistä sekä hevosen reaktioita. Katselinkin tallipihalla ympäriinsä häärätessäni että menonne näytti jo varsin hyvältä, uskoisin että pääsette varmasti vielä starttaamaan metrikymppiä.
|
|
Anni
Tulokas
Posts: 9
|
Post by Anni on Feb 18, 2017 17:42:08 GMT -5
18.2.2017 "Noniiiin, soooo" rauhoittelin puhisevaa Ripaa, joka näki mörköjä lumipeitteisen tunturikoivun takana. Kimo ori käänsi korvaansa taaksepäin, mutta tuijotti silti tiiviisti epäilyttävästi rapisevaan puuntaimeen. Hetken kuluttua sen takaa hypähti pieni valkoinen jänis. "Onkos Ripalla taas möröt mielessä?" naureskeli Nicky tummanrautiaan suomipoikansa selästä. Mahtavat jouhet omaava Kosti löntysteli polkua pitkin eteenpäin varmoin askelin. Olin pyytänyt Nickyä seurakseni talviseen maastoon, sillä näin kovilla pakkasilla Ripalla oli vielä tavallistakin enemmän virtaa. "Eikös sillä aina?" virnistin ja komensin orin takaisin polulle. Pienistä sivuhyppelyistä huolimatta maastoreissu oli ollut kaiken kaikkiaan upea. Olimme lähteneet matkaan heti aamupäivästä, voidaksemme hyödyntää kaikki aurinkoiset tunnit. Aivan liian pitkältä tuntuneen kaamoksen jälkeen jokainen valonpilkahdus piristi. Pistelevä kolmenkymmenen asteen pakkanenkaan ei haitannut, sillä tallin vintiltä oli löytynyt useampi kappale pilkkihaalareita (mihin lie käyttötarkoitukseen?) ja leirimökin kaapeista olimme pihistäneen termospullon, kaakaota ja suklaahippukeksejä. Sen jälkeen olimme tehneet rauhallisen lenkin läheiselle laavulle, jossa iloksemme oli jo valmis nuotio parin hiihtäjän toimesta. Etenimme hiljaa rupatellen, polun kiemurrellessa yhä vain syvemmälle metsikköön. Aurinko oli noussut lakipisteeseensä, mutta isot lumiset kuuset peittivät sen tehokkaasti näkyvistä. Ne toivat suojaa ikävältä viimalta, joka oli alkanut piiskata ympäröivää maastoa. "Eikös tallin pitäisi jo näkyä tuolta puiden välistä?" kysyi Nicky äkkiä. "Jooo?" epäröin ja vilkaisin naisen osoittamaan suuntaan. Siellä, missä kaiken järjen mukaan olisi pitänyt erottua lumipeitteistä puuaitaa ja punainen tallirakennus, näkyi kuitenkin vain tyhjää peltoa. "Ei kai me olla voitu kulkea harhaan?" Nicky hermostui. "Mut eikös me tultu samaa reittiä takasin mitä mentiinkin laavulle?" ihmettelin epäuskoisena. Ei me nyt näin lyhyellä matkalla voitu eksyä, eihän? "Jos meidän olis sittenkin pitänyt kääntyä vasemmalle siitä yhdestä risteyksestä", Nicky pohti. Ripa alkoi jo hermostua paikallaan seisomiseen. Se kuopi lunta etukavioillaan ja yritti peruuttaa. Kosti katsahti sitä uteliaana, mutta tyytyi sitten tökkimään lunta turvallaan. "Pitäsköhän meidän soittaa Tarulle?" ehdotin lopulta. "Joo, soitetaan vaan", Nicky myöntyi. Kaivoin kännykän takkini povitaskusta ja etsin tallinomistajan numeron pikavalikosta. Kännykkä ehti piipata pari kertaa, kunnes takaamme alkoi kantautua tuttu melodia. Ehdin juuri kuulla Tarun sanovan nimensä puhelimeen, kun jo näinkin hänen keikkuvan mutkan takaa riehakkaan Hillen satulassa, innokkaan Nuka-koiran pomppiessa ratsukon ympärillä. Sammutin puhelun ja huudahdin naiselle tervehdyksen. "Mooi!" kuului Tarun vastaus. Hän kiristi hieman ohjia, pisti ponin ojennukseen ja ratsasti sitten viereemme polulla. "Mitäs asiaa teillä oli?" "Me vaan aateltiin soittaa sulle, kun ei oltu ihan varmoja missä päin talli on, tai kun kuviteltiin, että sen piti olla tässä", Nicky selitti. Taru purskahti hyväntahtoiseen nauruun, eikä pariin minuuttiin saanut sanaa suustaan. Hetken kuluttua meille selvisi miksi. Ratsastimme naisen perässä muutaman metrin eteenpäin, jolloin eteemme avautui näkymä seuraavalle pellolle, ja siellähän se tallikin sitten seisoi. Kiitimme Tarua avusta tämän kääntyessä tienhaarasta toiseen suuntaan, ja ohjasimme sitten ratsumme naureskellen tallitielle. Olimme mekin kyllä yksiä suunnistajia! Olipa ihana pitkästä aikaa lukea tarinoita! Aina on myös yhtä ihanaa kun tallilaiset käyttävät toisiaan tarinoissa, se luo niin paljon yhteisöllisemmän ilmapiirin Pilkkihaalareiden lisäksi tallin vintiltä voisikin löytyä vaikka mitä mielenkiintoista kun alkaisi tutkimaan, mutta onneksi ne kuitenkin löytyivät niin pääsitte nauttimaan maastosta ilman jäätymistä. Tallille palaaminen ei ihan suunnitelmien mukaan mennyt lumisten peltojen hämätessä teitä, mutta se on kyllä ihan ymmärrettävää vaikka minua aika paljon naurattikin kun huomasin teidät edempänä
|
|