Sakkoja ja estehyppelöitä
"Heippa karvakasa, pitkästä aikaa!" huhuilin iloisesti karvaiselle ruunanrupsukalle, joka tapansa mukaisesti otti rintamasuunnan pihattotarhan kaukaisimpaan nurkaan heti ääneni kuultuaan.
"Sinä se sitten aina saat hyvälle tuulelle. Kuules heppa, sain takiasi juuri sakot liikenteen vaarantamisesta, joten alahan laputtaa tänne!" En saanut ponilta edes säälipisteitä, joten pakko se oli sitten lahjoa Rufus kavereineen portille kokonaisella ruisleivällä.
"Teille ei kyllä riitä sitten mikään, ahmatit..." Näiden seurassa hymy nousee väkisinkin huulille.
"Et kuule tiedäkään, tänään harrastetaan oikein esteratsastusta!" sopertelin ruunalle samalla kun ujutin sen suureen päähän keltaisen riimun. Aloin jo oppia tekniikkaa, miten aitauksesta saadaan vain yksi eläin ulkopuolelle. Rufus tosin yritti tälläkin kertaa sabotoida sitä syöksymällä toiseen suuntaan kiskaisten samalla olkapääni suurinpiirtein sijoiltaan.
"Kiva, että löysit pudonneen heinätupsun.."
"Olet aivan toivottoman karvainen" mutisin pörröiselle haflingerille. Hiki hatussa huidoin sitä harjalla, mutta siitä huolimatta tuntui kuin pölyllä ei olisi aikomustakaan lähteä karvan juuresta liikkeelle.
"Moro! Suakin näkee vielä täällä" kuului yhtäkkiä selkäni takaa Pyryn tutulla äänellä.
"Ai moi! Joo tosiaan, on ollut vähän kiireitä.."
"Niinhän sitä aina. Kuulin tossa huhuja kylältä että olit heittänyt vähän liikenneympyrää sladissa.."
"Heh, niin tosiaan.. Kuulit sitten varmaan senkin, että törmäsin siihen ainoaan partioon täällä puskissa."
"Joo kuulin, olikos suurikin pikavoitto?" Olin kuulevinani miehen äänessä kiusoittelua.
"Aivan riittävän, Rufus saa olla aivan upea tänään että saa edes hupia koko rahan edestä.."
"Hei Pyry, anna olla. Kaikki me ollaan joskus oltu nuoria!"
"Ai moi Taru! Tietääkö täällä kaikki eteläntytön toilailuista?!"
"Noin suurinpiirtein, niin suuri mutta niin pieni paikka."
"Sitäpaitsi haluan ajatella olevani aikuismainen, kakskytäkaks vuotta pelkkää järkeä!"
"Rauhassa lapsonen" Pyry vielä naurahti, kunnes Taru ajoi hänet korjaamaan jälleen kerran Raiben päreiksi pistämää aitaa.
"Kuulin että olette pistäneet toisen tallin pystyyn?" kysyin varsin uteliaana.
"Totta tosiaan, yksityistalli! Tule heti katsomaan!" Tarun ei tarvinnut kahdesti käskeä.
"Täällähän tämä, mukavan kotoisa pikkutalli vierellään kolme tarhaa." Taru esitteli selkeästi innoissaan Pyryn ja Tomin aikaansaannoksesta. "Ensimmäinen asukaskin täällä jo on ja päätellen siitä, ettei ori ole tarhassa on sen omistaja juurikin tallilla. Tule, mennään moikkaamaan!" Miten Tarun ehdotuksista voisikaan kieltäytyä.
"Terve Nicky! Tässä on Rufuksen hoitaja, Cherry. Cherry, tässä on Kosti ja sen omistaja Nicky." Kauhean muodollisesti kättelin arviolta itseni kanssa samanikäistä naista. Enemmän huomiota kiinnitin kuitenkin komeaan suomenhevosoriin. Ei hirveän näyttävässä kunnossa, mutta rakenteeltaan ihan kivan näköinen.
"Onkos Kosti nuorikin?" kysyin Nickyltä aidon kiinnostuneena. Huomasin kyllä, kuinka Taru hiippaili takavasemmalle, mutta annoin hänen mennä.
"Vasta kolmevuotias" Nicky vastasi ylpeänä.
"Se selittääkin, kivan värinen!"
"Eikä niinkään se väri. Tältä löytyy kuule suvusta vaikka mitä palkittuja, Hurmusti, Murha-Kustaa, Nom Nugaata ja isänä itse Tuiskulan Nou Katti." Nainen oli selkeästi kovaa vauhtia pääsemässä vauhtiin, joten hyväksymisen ilmaistuani poistuin takaisin päätalliin vedoten siihen, että minulla jäi hevonen keskelle käytävää..
Onneksi Rufus ei ollut pistänyt paikkoja matalaksi poissa ollessani, joskin Ullelta sain heti kuulla kunniani.
"Luulisi sitä tulevan kokeneen hevosihmisen mieleen, ettei hevosia jätetä tuosta noin vaan odottamaan sillä aikaa kun itse käy vähän viihteellä!" hetken luulin naisen oikeasti olevan vihoissaan.
"No enhän minä nyt viihteellä, kuule ihan Tarun kanssa kävin nopeasti pyörähtämäs.."
"Sun jutuissas on kuule tänään vähän selityksen makua, en yhtään ihmettele että kirjoittivat sulle sakotkin." Nyt Ulle kuulosti enää vain huvittuneelta, mikä tietysti helpotti heti oloani.
"Ai, säkin tiedät.."
"Kuka ei tietäisi, mutta hei, tulin kysymään haluaisitko lähteä mun ja Rekun kanssa maastoon?"
"Tänään en millään ehdi kun on pakko kokeilla hypätä, kun parin päivän päästä olisi kilpailut, mutta joku päivä aivan varmasti!"
"Hypätä? Kisat? Rufuksella vai?" Hyvä ettei punapää tikahtunut naruun.
"Jep, ihan tosissaan Rufuksella."
"Onnea vaan sulle, mut hei lähden kysymään josko Emmalotta lähtisi tänään mukaan. Katsotaanko me vaikka keskiviikkona?"
"Käy!"
Jutustellessamme olinkin jo saanut Rufukselle varusteet päälle ja muistanut kiristää vyötäkin jo pariin otteeseen, joten olimme valmiita suuntaamaan kentälle. Esteitä ei hetkeen oltukaan käytetty, sillä ne olivat kelpo lumikerroksen alla. Onneksi kentän pohja kuitenkin oli oikein hyvässä kunnossa, sillä muuten esteratsastuksen harrastamisesta ei olisikaan tullut mitään. Rakensin toiselle pitkälle sivulle viiden askeleen pysty-okseri linjan, toiselle kahden askeleen pysty-pysty sarjan ja keskihalkaisijalle yksittäisen pystyn. Pääty-ympyrälle sijoitin vielä käänneltävän kavaletin, jonka ensin käänsin aivan alimpaan asentoon. Valitettavasti en ollut löytänyt mistään normaalia englantilaistyylistä satulaa (olisin kelpuuttanut muutkin kuin estesatulat), joten pakko oli laittaa sellainen ostoslistalle ja kärvistellä lännensatulan kanssa ensimmäiset hyppykerrat. Onneksi sentään ohjia sai pitää hyvällä omatunnolla kahdessa kädessä.
"Tomi hei!" huusin sattumalta paikalle ilmaantuneelle miehelle. "Ei sulla olis puolta tuntia ylimääräistä aikaa?"
"No ei nyt varsinaisesti, mutta miten voisin olla avuksi. Onko Raibe taas tullut aidoista, vai ovatko tällä kertaa peräti lampaat lähteneet omille teilleen?"
"Ei mitään sellaista. Haluaisitko olla ihana ja kuvata pienet hyppelömme ja hieman olla apuna puomien nostelussa.
"No ainahan sitä kerran voi kaunista naista auttaa hädässä"
"Lopetatkos siihen paikkaan, mutta kiitos aivan järjettömästi!"
Alkukäyntien jälkeen tein melko normaalin, reippaahkon esteverryttelyn jossa testaan aina ohjauksen ja jarrut. Sileällä Rufus olikin aika hyvä ratsastaa, joskin sillä oli vähän totuttelemista kuolaimeen, jolla englantilaisittain toki ratsastetaan enemmän kuin lännenratsastuksessa. Mietiskelevänä ruuna kuitenkin tyytyi imeskelemään kuolainta ja pian olinkin valmis tulemaan kavaletin. Ensimmäisellä kerralla ravissa ruuna oli vielä ihan rauhallinen, mutta jo seuraavalla kerralla se syöksyi hyvissä ajoin kiitoraviin heittäen samalla päänsä taivaisiin.
"Martingaali olisi kiva, ei tallilla sattuisi sellaista olemaan?" huhuilin Tomille.
"Ei ole, ehkä arvaat miksei se ole erityisen suosittu esteratsu" mies vastasi hymyillen.
"Huoh, ostoslistalle siis!"
Päästyäni kavaletin yli muutamaan otteeseen melko rauhallisessa ravissa siirryin tekemään samaa laukassa, joka sujui huomattavasti paremmin. Poni oli toki edelleen innoissaan, mutta paljon paremmin sitä pystyi työstämään tässä askellajissa. Tein molempiin suuntiin muutamia toistoja ennen kuin pyysin Tomia nostamaan kavaletin noin 30cm korkeaksi. Rufuksen kokemattomuus estehevosena alkoi nyt jo näkyä, kun se teki joka kerta hieman erilaisia ratkaisuja minusta huolimatta. Useimmiten se otti ylimääräisen pikkuaskeleen ennen maahankaivettua estettä, mutta toisinaan se loikkasi jumalattomalla loikalla kavaletin yli ja jatkoi vielä iloisesti pukitellen omaa matkaansa. Kerran oli jo putoaminenkin lähellä, kun ruuna pääsi horjuttamaan tasapainoani niin paljon. En kuitenkaan päätynyt tutkailemaan kentän pohjaa, ja sekös vasta Tomi-the-kameramiestä harmittikin.
Hyppäsin jokaista tehtävää, ensin yksittäistä pystyä, sitten linjaa ja lopuksi sarjaa, ensin tehtävä kerrallaan. Pystyllä melko oletettavasti ei laukka vaihtunut kovin näppärästi, vaan jouduin hidastamaan esteen jälkeen raville ja vaihtamaan siten laukan. Linjalla ensimmäinen este sujui yleensä hyvin, mutta okserille Rufus vain ryntäsi pidätteistä välittämättä. Yllättävän näppärästi haflinger kuitenkin joka kerta keräsi jalkansa yli pikkuesteistä, emmekä tainneet työllistää apulaistamme muuten kuin kuvaamisen kanssa koko tunnin aikana. Sarjalla poni tarvitsi eniten tukea, jottei se valunut vasemmalta ohi, mutta muuten tehtävät sujuivat hyvin. Tästä innostuneena lähdin ratsastamaan kokonaista rataa (ensin kavaletti ympyrällä, sitten linja, suunnanvaihto lävistäjällä olevan pystyn kautta ja sarja). Rufus oli jo suurimmat intoilut saanut intoiltua ja kavaletin se tuli jo ihan rauhassa. Kaarteessa en todellakaan saanut ratsua avuille, joten linjan ensimmäisellä esteellä ajauduimme ihan vasemmalle. Ei tullut yllätyksenä, että liikkeissään nopea ruuna livahti esteen vasemmalta puolelta ohi, mutta palautin sen nopeasti esteen eteen ja ratsastin käynnissä pienen ristikon yli. Sitten koko linja uudestaan, tällä kertaa ilman suurempia ongelmia. Jopa laukanvaihto onnistui esteen päällä - siitä hevoselle suuret kehut! - ja viimeiselle sarjalle hieman omaperäiset hypyt, mutta varsin onnistunut suoritus. Pyysin Tomia nostamaan esteet vielä noin 50cm korkuisiksi, ja hypättyäni muutaman kerran lävistäjällä olevan pystyn, lähdin ratsastamaan rataa.
Aivan samalla tavalla ensin hieman pienempi kavaletti. Vaikka yritin ratsastaa Rufusta hieman kauempaan paikkaan hyppäsi karvapallo kuitenkin vasta yhden ylimääräisen askeleen jälkeen, jonka seurauksena löysin itseni kaulalta makailemasta. Uusi ympyrä heti perään ja tällä kertaa sain oman ratkaisuni läpi ja matka pääsi jatkumaan. Linjalla okseri meinasi hieman jännittää ruunaa, mutta kevyellä kannustuksella siitä selvittiin suuren loikan siivittämänä. Onneksi olin jollain asteella varautunut siihen. Lävistäjän pystyssä ei sanomista ollutkaan, joskin satulasta johtuen en itse oikein saanut tasapainotettua itseäni. Sarjalle tulimme aivan liian lujaa, jolloin Rufus koki paremmaksi vaihtoehdoksi pysähtyä ennen b-osaa. En kuitenkaan lähtenyt tekemään siitä mitään numeroa, vaan tulin puolet huolellisemmin koko sarjan uudelleen, tällä kertaa ilman ongelmia.
"Hei kiitti hirveästi Tomi! Me ei hypätä enempää, joten jos sulla oli jotain tekemistä niin nyt olisit vapaa menemään. Kiitos vielä hirmuisesti avusta!"
"Eipä tässä mitään, olepa hyvä" mies naurahti antaessaan puhelimeni takaisin.
Laukkasin Rufuksella vielä muutaman kierroksen kevyessä istunnassa ja annoin hienon pojan oikein päästellä. Vaan eipä sillä enää paljoakaan ollut energiaa, pitäisikin ehdottaa Tarulle sen väkirehujen nostamista. Loppuravit ja käynnit suuntasin tekemään maastoon, jossa oli tällä hetkellä varsin maaginen tunnelma, kiitos kaamoksen. Tavallaan oli valoisaa, vaikkei ollut valoisaa. En ollut varma haluaisinko olla paikalla ollenkaan silloin, kun oikeasti on ympäri vuorokauden pimeää..
Ottaessani ohjat yhteen käteen ja antaessani hiestä kostuneelle Rufukselle pitkät ohjat, nappasin toiseen käteeni puhelimen. Nopea somen tsekkaus päättyi vieläkin nopeammin, kun puhelin vaihteeksi väitti olevansa kykenemätön löytämään kenttää. Hieman turhautuneena nappasin hienosta ratsustani vain kuvan ja tungin puhelimen takaisin taskuuni. Puhelimesta ei kyllä täällä korvessa olisi mitään hyötyä hätätilanteessa.
"Hei Cherry, eihän tänään pitänyt mennä maastoon! Noinko pieleen teillä meni hyppelöt?" Ulle taas, ja mukanaan näytti olevan Emmalotta Jörrin selässä.
"Ei pitänytkään. Mutta Rufus oli niin HIENO että halusin tuoda sen palkinnoksi pikku metsälenkille!" kuulostin varmasti yli-innokkaalta ponitytöltä.
"Eli aiot vissiin raahata sen kilpailuihin?"
"Heh, kyllähän minä. Tosin ihan lasten luokkaan vaan, sellainen söpö 30cm. Mutta mennään katsomaan mitä ruuna tykkää vähän isommasta paikasta."
"Olisi kyllä hauska tulla katsomaan, mitä keltainen lihapulla siellä järjestää"
"Tulkaa ihmeessä, jollei teillä ole parempaa tekemistä silloin"
"Etkai sinä sentään aio itse vetää traileria?" Emmalotta kysyi muka huolestuneena.
"Pah, miksi en? Älä vaan sano että sinäkin..." Enää ei Emmalotta pystynyt hihitystään pidättelemään.
"Huoh, kuinka kauan tästä oikein saa kuulla?"
"Kuule, nämä ovat pienet piirit. Älä huoli, kohta ovat kaikki päässeet sanomaan asiasta" Ulle lohdutti.
"Totta tuokin, kuule arvaa mitä näin kylällä ennen sinisiä vilkkuvaloja perässäni..."
Ja niin keskustelu jatkui iloisena aina tallille saakka.
Tallin pihassa hyppäsin alas edelleen höyryävän ratsuni satulasta. Pesupaikka kuitenkin oli jo tältä talvelta jäätynyt, joten pesemisestä oli turha haaveillakaan. Eikä pihaton asukkia niin fiksua tällaisilla pakkasilla olisikaan pestä. Siispä varusteet pois otettuani ja hieman karvoja suoraksi suittuani heitin hevoselle päälle ensin sen oman keltaisen fleeceloimen ja sitten vielä hetkeksi villaviltin siihen päälle. Ullea uhmaten jätin ruunan seisomaan ainakin kymmeneksi minuutiksi pesupaikalle, mutta eipä sillä näyttänyt olevan kiirettä poistua paikalta. Kävin palauttamassa tavarat takaisin paikalleen ja hakemassa taskuuni muutaman heppanamin. Sitten suuntasin ulos ja ensimmäiseksi älysin laittaa auton päälle, jotta se lämpiäisi mukavaksi kotimatkaa varten. Viimeiset viisi minuuttia käytin sitten esteiden raivaamiseen kentältä, mutta sain kuin sainkin ne yhtä siististi kentän laidalle kuin ne olivatkin olleet. Sitten suunta takaisin kohti tallia, pari herkkua iloisella tuulella olevan ruunan suuhun ja viltti pois selästä ennen kuin palautin poniruunan takaisin aitojen sisäpuolelle. Rekku, Höffi ja Hille parveilivatkin jo portilla kaveriaan vastassa ja oli jälleen työmaa saada yksi eläin sisälle, ei kaikkia ulos. Joku päivä keksin vielä satavarman tekniikan tuohon eläinten salakuljettamiseen. Syötin kaikille vielä heppanamit ja taisipa Rufus saada vielä yhden ekstrankin. Tämän jälkeen huikkasin tallin pihalla hengaileville kavereille moikat ja suuntasin kohti sivistystä ja nettiyhteyttä ilmoittautuakseni Chermian kilpailuihin.
"Muista ajella sääntöjen mukaan" oli viimeinen, mitä kuulin ennen kuin paiskasin oven kiinni ja kiihdytin renkaat kirskuen mielenosoituksellisesti pois tallin pihalta. Vai Tanttukin.
Olipa ihanaa päästä taas lukemaan tarinaa sinulta! Hymyilytti kyllä useammassakin kohdassa, on totta että Kömmerinkylässä kyllä huhut liikkuvat nopeaa - kuten tämänpäiväisestä. Ne kyllä myös unohtuvat parissa päivässä, ainakin jos Tomia ei lasketa.. Kylällä tapahtuu nykyään myös niin vähän mitään, nyt kun eräs punatukkainen kylän kasvatti ei kaveruksineen ole nuoria enää. Hienoa että tutustuit myös yksityistalliin ja Nickyyn hevosineen vähän paremmin! Esteratsastuskin näytti sujuvan teiltä Rufuksen kanssa oikein hyvin, mitä talon ikkunasta teidät vilaukselta näin pomppimassa, se on kyllä varmasti hyvää treeniä sille Englantilaistyyliset satulat voivat olla kyllä vähän hukassa täällä meillä, joskus olen kyllä pari pölyistä nähnyt lojumassa heinävintillä - sieltä voisi kyllä oikeastaan löytyä vaikka mitä jos alkaa tutkimaan.. Pandallakin on huhuttu violetin yleissatulan olevan, mutta liekö se jossain Tantulla kun ei tallilla ole näkynyt.
Ihanasta ja hymyilyttävästä tarinasta saat 20 v€!