"Rufus pieni, olisko liikaa vaadittua ettet aina piehtaroisi pihaton paskaisimmassa nurkassa?" motkotin korviaan rennosti sivuilla lepuuttavalle ruunalle. Se oli sijoittautunut taktisesti kavereidensa Hillen ja Höffin taakse, mutta heti kun aloin lähestyä kolmikkoa, otti lihava pitkäkarvainen poni jalat alleen.
"Ei hyvää päivää, vieläkö sä jaksat. Kato, mulla olis herkkujakin!" Ei auttanut lahjomiset tälläkään kertaan kovin nopeasti, mutta lopulta ahneus vei voiton ja Rufus asteli epäröiden luokseni. Ensimmäisen herkun se onnistui huijaamaan ennen kuin sain narua kaulalle, mutta toinen namipala maksoi poniruunalle sen vapauden. Itseeni tyytyväisenä pujotin riimun ponin päähän ja suuntasin pihaton portille. Onneksi Tomi ja Pyry olivat nikkaroineet tuulikaappiin hevosten ulos ottamista huomattavasti helpottavan aitasysteemin, joten ensimmäistä kertaa sain Rufuksen aitojen ulkopuolelle ilman pelkoa muiden karkaamisesta.
Taluttaessani kovasti ruuan perässä vaeltelevaa hoitohevostani kohti päätallia, ajeli sen eteen melko uudennäköinen vetoauto-traileri yhdistelmä. Tästäkös Rufus riemastui, heitti päänsä taivaisiin ja hirnahti kimakan tervehdyksen auton suuntaan. Kopista kuului hieman tömistelyä ja vastaus hirnahdukseen. Ennen kuin ruuna toden teolla alkoi innostua palautin sen takaisin maanpinnalle ja muistutin olleemme matkalla talliin, ei suinkaan tekemään tuttavuutta tunnille tulevan vieraan ratsukon kanssa.
"Noh, tuuhan nyt!" Lopultakin ruuna luovutti ja suostui jatkamaan matkaa samaan suuntaan kanssani. Tallin oven avatessani silmiini ensimmäisenä osui Emmalotta, joka oli jo puunaamassa Jörriä.
"Moi!" vastasin hänen tervehdykseensä samalla kun kiinnitin Rufuksen käytävälle kimoa suomenhevosta vastapäätä. Satulahuoneesta kipaisin ruunan harjapussukan ja reippain vedoin aloin sukia ruunan pitkää talvikarvaa. Tapansa mukaan hevonen oli korvista häntään asti harmaa, joten sitä sai hyvän aikaa kaivaa esiin pölykerroksen alta. Vasta kavioita putsatessani huomasin Pandan karsinassa liikettä ja hetken ihmeteltyäni tajusin Tantun siellä hoitelevan ratsuaan.
"Ootko sä sairas?" kysyin naiselta.
"En toki, miten niin?" Tanttu oli kovin hämmästynyt kysymyksestäni.
"Oot ollut niin hiljainen, en oo edes tajunnut että oot siellä."
"Ai, vähän ajatuksissani vaan."
"Tanttu tulee meille esimerkiksi tunnille", tiesi Emmalotta kertoa. Ennen kuin keskustelu ehti jatkua pidemmälle tallin ovista asteli sisälle voikko tamma. Se katseli ympärilleen korvat hörössä ja seurasi omistajaansa pesupaikalle.
"Moikka Nicky!"
Taru saapui talliin valvomaan satulointia ja tarkistamaan, että jokainen hevonen oli harjattu kunnolla.
"Rufushan on edelleen aivan pölyinen!"
"Tiedän... Ole hyvä ja jatka vain harjausta", huokaisin hikipäissäni. Taru vain nauroi ja alkoi nopeasti käydä läpi satulointia. Muutama pikkujuttu ja muutama hieman isompi ero "normaaliin" satulaan, mutta pienellä pähkäilyllä satulointi sai tuulta alleen. Taru kiersi katsomassa jokaisen varustuksen ennen suuntaamistaan kentälle. En todellakaan tiedä miten, mutta Tanttu oli saanut Pandan varustettua paljon ennen meitä ja suuntasi ulos samalla oven avauksella Tarun kanssa. Saimme melko nopeasti selvitettyä suitsien salat Emmalotan kanssa ja hyväksynnänkin suitsimiselle saimme enemmän lännenratsastuksesta tietävältä Nickyltä. Tosin kentälle asti selvittyämme teki vielä Tarukin kierroksensa tarkistaen satuloinninkin vielä toistamiseen.
Juuri kun olin kömpimässä satulaan (ihan totta, kuinka erilainen lännensatula onkaan kotoisiin estepenkkeihin verrattuna!) Taru keskeytti puuhani toteamalla, että aloittelemme ihan maastakäsin.
"Siis mitä?" kysyimme Emmalotan kanssa lähes yhteen ääneen.
"Kyllä te ihan oikein kuulitte. Voitte sitoa toisen ohjan satulan nuppiin, jos teidän on helpompi selvitä vain yhden narun kanssa", Taru naurahti. Ja minähän tein työtä käskettyä. Taru ohjeisti meitä herättelemään hevoset päiväunilta peruutuksilla. Minä kun olisin saman tien tyrkännyt käteni Rufuksen ryntäille, saimmekin nyt vain ohjeeksi vähän heilutella ohjan päätä. Erittäin epäluuloisena kokeilin temppua samalla sivusilmällä muita vilkuillen. En tiedä mitä Nicky tammalleen, Hattielle, teki, mutta se peruutti melkein heti muutaman askeleen. Onneksi Emmalotalla näytti myös olevan Jörrin kanssa vähän ongelmia. Rufus vain katseli minua ystävällisen kyllästyneesti Tarun kehottaessa tekemään suurempaa liikettä.
"Oho!" lipsahti suustani Rufuksen yllättäen ottaessa askeleen taaemmas. Kokeilin uudestaan ja jälleen ruuna reagoi toivotulla tavalla. Tähän opettajamme oli jo tyytyväinen.
Luulin jo päässeemme peruutuksista eroon, mutta ei suinkaan. Nyt Taru selitti toisen, omasta mielestäni hevoselle selkeämmän tavan pyytää peruutusta. Heti alusta rohkeammin heiluttelin ohjan päätä Rufuksen turvan edessä, mutta poni oli juuri nukahtanut pystyyn eikä reagoinut millään tavalla. Vasta narun vahingossa läpsähtäessä ruunan turpaan se hätkähti hereille ja vaivautui ottamaan askeleen taaksepäin. Vielä viimeinen temppu, joiksi näitä mielestäni melko turhia hömpötyksiä kutsuin, ennen kuin saimme luvan nousta ratsaille. Nyt tarkoitus olikin vaellella päämäärättömästi kentällä ja hevosen piti tehdä kaikki täsmälleen samalla tavalla pitäen sama etäisyys. Muutaman hölkkäpätkän Rufus teki aika kivasti, mutta loppua kohti se vain odotti tilaisuutta pysähtyä heti, kun se huomasi minun hidastavan. Tarkka poni, ainakin silloin kun se ei jaksaisi vaivata itseään. Ja sitten lopultakin saimme lähes kahdenkymmenen minuutin kuluttua kavuta satulaan. Yllätys olikin melkoinen, kun Rufus oli paljon tavallista rennompi ja rauhallisempi heti alusta, ehkä tuolla turhan päiväisellä narunpyörittelyllä olikin ihan ollut tarkoitus.
"Cherry, suosittelen irrottamaan myös toisen ohjan satulannupista!" kuului kentän keskeltä.
"Kappas tosiaan..."
Sitten saimmekin kuulla aikamoisen luennon ohjaamisesta ja askellajien vaihtelusta, sekä tietysti kaikista lännenratsastuksen pikku erikoisuuksista. Kuuntelemista enemmän taisin kuitenkin itse kuluttaa aikaa pohtiessani sitä, miten Tantulta voi hoitua hommat Pandan kanssa noinkin hyvin. Ja miten lännenratsut voivat osata myös englantilaista ratsastustyyliä. Heitetäänpä nyt ilmoille muutama suuri epäkohta, jotka varmasti hämmentävät nelijalkaisia karvakorvia. Kun karjapoika haluaa hidasta, hän nojaa taakse ja työntää jalat eteen. Esteratsastaja samoin tehdessään ajaa hevosta voimakkaasti eteen. Toisaalta lännenratsastaja pitää ohjat löysinä ja ohjaa pohkeella, saman tekee perinteisempää ratsastusta harrastava tasostaan riippuen joko ohjalla tai istunnalla, vähemmän kuitenkin pohkeella. Huh, opettelemista riittää!
"Cherry, lopeta haaveilu ja kerro, mitä jogi on!" Taru ei selkeästi arvostanut, etten ollut kuunnellut sanaakaan.
"Öö, joku westernliike?"
"Ei hyvää päivää sun kanssas, voisko Emmalotta selittää Cherrylle?"
"Joo toki!" Ja sitten pääsi tallin luultavasti parhaiten kouluttautunut näyttämään taitonsa. Ei ihme, etten koulussakaan koskaan menestynyt.
Sitten tehtiinkin töitä aivan ruohonjuuritasolla. Vaikka yritänkin olla aina avoin uusille asioille, meinasivat hermot kiristyä oman ratsastustyylini väkisin puskiessa läpi. Rufus onneksi pysyi rauhallisena ja rentona, siitä kyllä hyvin huomasi kuinka paljon parempi se on tässä lajissa. Taru sai koko ajan olla muistuttamassa, ettei ohjia kuulu kerätä tiukalle tuntumalle saakka. Samojakin virheitä toki tein kuin omilla hevosilla valmennuksissa, olin hidas tai en poistanut tai edes hellittänyt painetta hevosen tehdessä oikein. Monta kertaa sain rehellisen ratsuni peruuttamaan, kun tarkoitus oli vain pysähtyä. Pikkuhiljaa sain kuitenkin ideasta kiinni, ja vaikken yhtään kovin onnistunutta pysähdystä saanut aikaiseksi, niin ainakin jotain, jota työstää itsenäisesti. Muut kokeilivat hieman peruuttamistakin, mutta Tarusta oli parempi etten minä sotkisi ajatuksiani vielä sillä Rufuksen ollessa aina niin herkkä istunnalle. Tässä se kyllä vielä selkeästi korostui.
"Cherry, sulle tekis hyvää ratsastaa vaikkapa Aagella pari kertaa. Se hevonen on täydellinen opetusmestari!" Tarun äänessä kuului tietynlainen innostus hänen puhuessaan orista.
"No mikäpä siinä jos se sinulle käy, vaikka seuraavalla tunnilla?"
Kun käynnissä alkoi näyttää siltä, että kaikilla oli hevoset hallinnassa, Taru pyysi meidät kentän keskelle. Hän selitti erittäin yksityiskohtaisesti ja Tanttua ja Pandaa apunaan käyttäen yhden ohjan pysäytyksen. Ihan tuttu juttu, jokainen joka on joskus kavunnut nuoren hevosen satulaan toivottavasti on myös opetellut tilanteen sattuessa ratsun pysäyttämään. Etenkin käynnissä Panda teki kyllä todella siistin pysäytyksen, mutten ollut tästäkään liian innoissani ennen kuin pääsin itse Rufuksella kokeilemaan. Hämmästys olikin jälkeen melkoinen, kun Rufus oli suurin piirtein tiennyt odottaa tätä. Se pysähtyi niin hienosti, eikä ollenkaan jäänyt pyörimään paikalle (tai hyppimään, kuten Leia olisi tehnyt).
"Sä oletkin tainnut ennenkin pysäyttää hevosia näin?" Taru virnisti.
"Juu, muutama kerta tässä parinkymmenen vuoden aikana", naurahdin vastaukseksi.
"Hei Nicky, älä poista painetta ennen kuin se lopettaa pyörimisen..." Taru jatkoi opetusta.
Tarun selitettyä vielä kertauksena uudelleen jogin ja laukan (jotka tällä kertaa kuuntelin) hän pyysikin ensimmäisenä minut pääty-ympyrälle, kunhan Tanttu oli tehnyt Pandalla mallisuorituksen.
"Okei, istu vain rennosti syvemmälle satulaan - ja lopeta se jännittäminen. Purista nyt kevyesti jaloilla ja hengitä ulos, tunnetko eron Rufuksessa?" Ruuna toden teolla oli laskenut päätään ja se pärskähteli tyytyväisenä.
"Purista vielä hieman enemmän, niin huomaat selkeämmin, kuinka paljon tasaisempaa jogi on istua", Taru kannusti. Toden totta, satulassa tuntui hieman samantapaiselta kuin islanninhevosten töltissä.
"Okei, nosta sitten laukka. Älä heiluttele jalkojasi noin, se ei kuulu westerniin. Muista pusuääni!" Ruuna allani kiihdytti takaisin normaaliin raviin, jolloin jouduin taas tekemään töitä pysyäkseni satulassa.
"Korjaa takaisin rauhallisemmaksi, ei hätää!" Uusi yritys ja tällä kertaa laukka tosiaan nousikin. Ohjauksen kanssa oli vielä paljon tekemistä, mutta joten kuten pysyimme jo ympyrällä, joten sain luvan hidastaa takaisin jogiin ja sitten käyntiin.
"Älä ensimmäisenä roiku ohjassa. Okei, seuraava!"
Kiinnostuneena katselin, kuinka Emmalotta ja Nicky selviytyivät samasta tehtävästä. Keskimääräisesti minua paremmin, mutta pikkuvikoja kai sellaiset. Jokaisen oltua hetken Tarun syynättävänä hän antoi luvan ravata (ja keventää, kuinka luksusta!) hetken ennen loppukäyntejä. Ajatukseni harhailivat jälleen, enkä olisi varmaan tajunnut lopettaa ravaamistakaan ellen olisi melkein törmännyt Jörrin leveään ahteriin. Loppukäynnit kävelimme vieri vieren, Jörri pienimmällä ympyrällä jotta se pysyi vauhdissa mukana, ja juttelimme mukavia. Hattieta hieman tuntui epäilyttävän Rufuksen karvainen olemus, raukka parka ei kai ollutkaan tottunut näkemään lihavia ja karvaisia poneja. Muutamia kierroksia käveltyämme suuntasimme kohti tallia, jossa vuorossa oli Rufuksen pitkän, kevyesti hiestä kastuneen karvan sukiminen järjestykseen. En ehkä olisi hevosta muuten loimittanut, mutta Tarun erityisesti käskettyä niin tehdä kaivoin satulahuoneesta ruunan keltaisen fleecen ja heitin sen Rufuksen niskaan. Saipa se jälleen muutaman herkkupalankin hyvin tehdystä työstä ennen pihattoon paluuta.
//Kiitos mukavasta tunnista!
Kiitos myös sinulle! Loppujen lopuksi tunti meni hyvin, vaikka sen aikana hämmentäviä hetkiä tuli varmasti useammin kuin kerran. Oli mielenkiintoista lukea tunnista myös sinun näkökulmastasi, hyvä pointti myös tuo parista epäkohdasta jotka varmasti hämmentävät hevosia! Lännenratsastuksessakin kyllä käytetään istuntaa paljon ja osaavammilla hevosilla ei välttämättä tarvitse kuin istunnan ja ääniavut, mutta Piilovuoren hevosista etenkin muutamat osaavat olla niin jääräpäisiä että eivät ota välttämättä pelkkää istuntaa kuuleviin korviinsa. Voisikin olla hyvä idea jos pääsisitte vähän enemmän osaavilla hevosilla opettelemaan, Aage ja Panda taitavat olla tallin hevosista ne opetusmestarit jotka toimivat myös pienillä avuilla, Raibekin toisinaan. Rufus ja muutkin kyllä on mahdollista saada toimimaan istunnan avulla, siinä vain tarvitsee hyvät hermot Lisään Western I merkin kaappiisi!